Sustainability Institute tarjoaa työharjoittelijoille mahdollisuuden osallistua instituutin ja Stellenboschin yliopiston järjestämille maisterikursseille. Yksi kurssi kestää kuusi päivää ja aivoja saa käyttää joka päivä aamu kahdeksasta puoli kuuteen. Kurssit ovat siis erittäin intensiivisiä, jonka lisäksi seuraavalla viikolla tulee tehdä korvaavia tunteja, koska kurssin aikana ei ole aikaa osallistua työntekoon.
Osallistun Corporate Citizenship-kurssille, jossa tarkastellaan yritysten vastuullista ja vastuutonta toimintaa. Helsingin yliopistolla on tottunut massaluentoihin ja kirjatentteihin, joten 20 hengen tiivisopetus, keskustelut ja ryhmätyöt tuntuu mukavalta vaihtelulta. Itseasiassa opiskelu täällä on huomattavasti tehokkaampaa, koska maisteriopintoja suorittavista suurin osa on ollut jo lyhyemmän tai pidemmän aikaa työelämässä. Näin keskusteluihin ja opetukseen saa lisää vuorovaikutusta ja tietoa ajankohtaisista trendeistä ja tapahtumista. Opetusta tukee paksu kirja täynnä viimeisimpiä tieteellisiä artikkeleita. Artikkeleiden avulla on mahdollista tukea itseopiskelua ja loppuesseen kirjoittamista.
Oman mielenkiintoisen lisänsä kurssiin tuovat kurssin ohjaajat. Ralph Hamann työskentelee Kapkaupungin yliopiston Environmental Evaluation yksikön tutkijana ja on työskennellyt pitkään konsulttina yksityisen ja julkisen sektorin projekteissa. Professori Malcolm McIntosh työskentelee Britanniassa Coventryn yliopiston Applied Research Centre in Human Security -keskuksen tutkijana ja johtajana ja työskentelee läheisessä yhteistyössä monien organisaatioiden kuten Royal Dutch/Shell, ABB, YK:n pääsihteeristön, ILO:n, UNEP:n ja muutamien maiden hallitusten kanssa.
Kurssi sisältää erittäin ajankohtaista tietoa yritysmaailmasta, pyrkimyksestä sopeutua globaaleihin haasteisiin liittyen ilmastonmuutokseen, kansainväliseen päätöksentekoon , uusiutumattomien luonnonvarojen liikakäyttöön ja sitä kautta niiden vaikutukseen paikallisella tasolla. Talouskriisin myötä yhä useammat maailman yrityksistä on valtionomistuksessa kuten Kiinan Petrochina, joka vastikään noteerattiin maailman isoimpana yrityksenä.
Tiedossa hektinen viikko, jonka kohokohta on lauantaina. Tällöin on tarkoituksena esitellä ryhmätyö, jonka aiha on vielä hieman epämääräinen.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti