Tanaan onkin ohjelmassa tutustuminen Spierin massiiviseen viinitilaan, joka on edellakavija kestavassa maanviljelyssa, kierratyksessa ja paikallisten yhteisojen tukemisessa. Lisaksi tilan hotelli kantaa ylpeydella hotellien kansainvalista Fair Trade-merkkia. 90-luvun lopussa Sustainability Instituten perustajat Eve Annecke ja Mark Swilling tyoskentelivat Spierilla ennen kuin ajatus kestavan yhteison perustamisesta alkoi muhia. Spier on ollut mukana siis alusta asti ja tanaan tutustumme erilaisiin projekteihin, joita Spierin tilalla toteutetaan. Vaikka odotin innolla, etta olisin voinut olla toissa workshopissa, paivan ohjelma kuulostaa erittain mielenkiintoiselta.
Paljon myohemmin samana paivana:
Huh, mika paiva. Aamupaivan vietin kuuntelemassa esitysta kestavasta kehityksesta, ilmastonmuutoksesta ja etelaisen Afrikan haasteista. Katsoimme pari dokumenttia, joista toisessa kerrottiin Ladakh-nimisesta kylasta Intian Kashmirissa, joka kuitenkin kulttuurisesti kuuluu buddhalaiseen Tiibetiin. Dokumentissa kerrottiin paikallisen luonnonmaantieteen haasteista, joista huolimatta paikalliset elivat vuoristossa taysin omavaraisina. Kuitenkin lansimaalaistumisen myota omavaraisuuden mahdollistaneet tieto, taido ja perinteet ovat kadonneet ja suurimpana ongelmana pidettiin sita, miten lansimaalainen tapa elaa on ihannoitua ja paikallista perinnetta pidetaan arvottomana. Samanlainen trendi onkin nahtavissa eri puolilla maailmaa.
Toisen dokumentin olinkin yllatyksekseni nahnyt aikaisemmin, kun tein proseminaarityoni urbaanista maataloudesta Kuubassa. Neuvostoliiton romahdettua Kuuban tuonti tyrehtyi ja paikalliset karsivat nalanhadasta, koska oljya ja muita tarvikkeita oli vaikea saada, jotta taysin lannottamiseen perustunut tehomaatalous olisi pyorinyt. Kuubassa aloitettiin viljelemaan maata jokaisella tyhjalla maa-alueella ja hallinto uudisti maanjakoa rajusti. Kuuba onkin esimerkki, joita monet maat saattavat joutua seuraamaan, mikali uusiutumattomien luonnonvarojen kaytto jatkuu kestamattomalla tavalla. Joku paiva oljy, josta kaikki ymparillamme oleva autoista hammasharjoihin tehdaan, loppuu ja edessa on valtavia haasteita.
Spier pyrkii toimimaan esimerkkina muille yrityksille vastuullisesta toiminnasta yrittamisen parissa. Toki heidankin toimintaa on mahdollista kritisoida, mutta suunta on oikea: nykyisia toimintatapoja on muutettava.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti